Tulin mukaan samanmielisten yhteisöön

Sabīne, valtiotieteen opiskelija. Minun ja yhdessä.eu-yhteisön tiet kohtasivat jo ennen sen perustamista, kun se vielä tunnettiin tällä kertaa äänestän -kampanjana. Opiskelin silloin Riian lukiossa nro 25, joka on mukana parlamentin Ambassador School -ohjelmassa, ja osallistuin kampanjaan. 

Tällä kertaa äänestän -kampanja tarjosi latvialaisille ja muille eurooppalaisille mahdollisuuden osallistua europarlamenttivaaleja edeltäviin valmisteluihin sekä ilmaista mielipiteensä osana suurempaa yhteisöä. Vähän ennen vaaleja osallistuin Brysselissä järjestettyyn Euroopan nuorisoseminaariin, jossa käsiteltiin disinformaatiota ja EU-vaalikampanjaa. Yhdessä muista Euroopan maista tulevien nuorten kanssa esittelimme ideamme Euroopan parlamentin edustajille. Ehdotimme myös tällä kertaa äänestän -kampanjan jatkamista vaalien jälkeen Euroopan laajuisena foorumina. Tärkeimpänä tavoitteena oli tuoda yhteen samanhenkisiä ihmisiä sekä osallistua tapahtumiin myös muissa jäsenvaltioissa. Pian sen jälkeen sain sähköpostiviestin, jossa minut kutsuttiin liittymään eurooppalaiseen yhteisöön. Minusta tuntui heti, että minun ja muiden seminaariin osallistuneiden nuorten työ oli huomattu!

Aiemmin joku olisi saattanut kysyä, kuka tällaisia tapahtumia tai seminaareja tarvitsee. Nyt tähän on helppo vastata: niitä tarvitsee yhdessä.eu-yhteisö, ja useat meistä ovat valmiita puolustamaan ja perustelemaan tätä vastausta. Pandemiarajoituksista huolimatta olen päässyt osallistumaan useisiin Euroopan parlamentin Ambassador School -ohjelman alumniohjelman tapahtumiin niin paikan päällä kuin virtuaalisestikin. Tapahtumat ovat olleet opettavaisia ja motivoivia. Minulle tärkeintä on kasvava yhteisöfoorumi, tai Facebook-ryhmä, johon pääsevät mukaan kaikki, jotka ovat kiinnostuneita Euroopasta ja haluavat vaikuttaa sen tulevaisuuteen.